Kun olet löytänyt autoosi sopivat varaosat ja sopivan korjaamon, joka tekee työn puolestasi, saattaa aika tuntua pitkältä sillä aikaa, kun odottelet työn valmistumista. Haluaisit varmasti jo päästä takaisin autonrattiin ja odottelu saattaa koetella kärsivällisyyttäsi. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä, joiden avulla saat aikasi kulumaan odotellessasi työn valmistumista.
Verkkoshoppaile
Varaosien lisäksi monet alan liikkeen myyvät myös autotarvikkeita, -hoitotuotteita, erilaisia työkaluja ja tarvikkeita, moottoriöljyä ja muita autoilijan tarvitsemia tuotteita. Kannattaa tarkistaa myös nämä osastot ja tilata kerralla mahdollisimman paljon tarpeellista yhdellä toimituksella. Sinulla on hyvin aikaa selailla taskustasi löytyvällä kännykällä, löytyisikö autotarvikeliikkeestä jotakin muutakin kivaa ja tarpeellista, jolla autoilusta saisi entistä enemmän irti.
Hyvää viihdettä
Voit myös uppoutua odotellessasi hyvän viihteen pariin, joka on aivan kätesi ulottuvilla, jos vain olet muistanut ottaa kännykkäsi mukaan korjaamolle. Esimerkiksi Unibet tarjoaa viihdettä tuntikausiksi ja saatat jopa unohtaa, että autosi on juuri korjattavana, sillä aika kuluu kuin siivillä. Netistä löytyy myös runsaasti muita pelipaikkoja ja erilaisia pelejä monenlaiseen makuun.
Voit myös katsella hyviä tv-sarjoja tai elokuvia erilaisissa suoratoistopalveluissa. Yle Areena on kotimainen maksuton vaihtoehto, josta löytyy mielenkiintoista katseltavaa uutisaiheista dokumentteihin ja sarjoihin. Juuri nyt esimerkiksi Twins-niminen norjalainen sarja on potentiaalinen ajankuluttaja, johon jää helposti koukkuun ja joka on niin mielenkiintoinen, että kun autosi korjaustyö on valmis, saatatkin pyytää autoosi vielä lisääkin korjauksia tai tuunausta voidaksesi itse jatkaa vielä hetken koukuttavan sarjan parissa. Myös Netflix ja ViaPlay ovat lyömättömiä vaihtoehtoja siinä vaiheessa, kun sinun pitäisi kuluttaa tunti tai pari korjaamolla odottamassa autosi valmistumista. Jos arkesi on kovin kiireistä, käytä odottamiseen kuluva aika, ja katsele vaikkapa juuri sitä sarjaa, josta kaikki juuri nyt tuntuvat kohisevan, mutta jota sinulla ei tavallisesti ole aikaa katsoa.
Jos olet vannoutunut lukutoukka, voit hyvin heittäytyä mielenkiintoisten tarinoiden ja hyvän kirjan pariin sillä aikaa, kun autoasi korjataan. Tarinatkin kulkevat nimittäin näppärästi mukanasi kännykän syvyyksissä e-kirjojen muodossa. Tsekkaa vaikkapa Book Beatin valikoima. Palvelua pääsee usein kokeilemaan täysin maksutta eli jos sinulla ei vielä ole tiliä palveluun, voit luultavasti aloittaa ilmaisen kokeilun sillä välin, kun autoasi laitetaan kuntoon. Palvelusta löytyy monia uutuuksia ja valikoima on erittäin monipuolinen, joten löydät luultavasti mieleistä luettavaa, jonka turvin auton valmistumista odottavan aika ei tunnu pitkältä. Samalla voit jopa saada uusia lukuelämyksiä.